Harri tulee tänään Porvooseen viikonlopuksi harjoittelemaan – nyt käännetään yrittäjyyden syvin olemus taideteokseksi!
Rooliin meneminen vaatii myös yrittäjyyden motiivien punnintaa. Onko yrittäminen hyvä vai huono asia ja millä ehdoilla arviointia tekee. Minä sukarina mm. työllistän ja tuon vaurautta alueelle johon rakennetaan suuri mega-kauppakeskus, jossa ihmiset voivat viettää vapaa-aikaansa mielekkään tai mielettömän ostamisen mahdollistavassa Living Labissa mallia Flamingo, koko perhe yhdessä! En voi olla kaikkea kulutusta vastaan sillä sitten koko homma tuntuu ihan mielettömältä. Otammeko tässä tohinassa näihin asioihin kantaa? Voiko ylipäätään olla ottamatta, eikö se kuitenkin läpivalaistu stagella?
Maanantaina menemme Laurean Keravan auditorioon katsastamaan esitystilaa yhdessä äänimestari-Jaakon kanssa. Samalla olisi edessä ensimmäinen läpiveto ja joku sen arvioi ensimmäistä kertaa “ulkopuolisena”. Nyt taide astuu kuvaan, tutkimusteatteri ei saa olla huonompaa kuin muu esimerkiksi sillä perusteella että sen on tarkoitus olla oppimisen foorumi ja samalla tutkimuskohde.
Nyt on roolin tutkimusvaihe siis melkein päättynyt ja esityksen rakentaminen näyttämölle alkakoon; teatterin valot syttyvät ja case-Sukari muuttuu fiktiiviseksi sukarismiksi täydellä voimallaan!
Jätä kommentti toistaiseksi
Jätä kommentti