Nyt on Sukarin rooli otettu haltuun…
Terveys (aika lääkärille huomenna), rahat (ei uskalla enää ajatellakaan mutta täällä porvoossa olen turvassa) ja identiteetti (kuka mä haluan olla kun lööpit raharikkaiden ansioista tulee silmille, missä sukarin tulot), siis identitettini joka häilyy faktan ja fiktion rajapinnassa. Sen pitää päästä tunkeutumaan puhtaasti fiktion puolelle, taiteen kaiken hyväksyvälle areenalle, näyttämölle.
Tuliko minusta lopulta “aito” sukari ja mitä se on minulta vaatinut? No tähän on kyllä löytynyt jo kelpo vastaus – tai itse asiassa viisi erilaista vastausta. Niitä käsitellään näytelmässä joko suoraan tai epäsuorasti “metatasolla”.
Voisin tosin jo nyt ruveta “vara-sukariksi” ja hoitaa kaikkea muuta mitä vain topin ajokortin omaava henkilö voisi tehdä mutta ei halua tai ehdi. Mitä ne asiat ovat? No, senkin luulen tietäväni…
Ja nyt kuuntelemaan Jaakon läpisävellystä ja rentoutumaan, 16 päivää ensi-iltaan!
Palailen, jos palailen.
Vakuudeksi,
Aarni Moisala - vanhempi Sukari: mm. Pasilan tulevaisuuden kauppakeskuksen sparrausklubin jäsen, yliopettaja (Haaga-Helia), virtuaalilehtori (Laurea), luovien alojen ja yrittäjyyden tutkija (Porin yliopistokeskus), taiteellinen johtaja (Porin ylioppilasteatteri), Ahlaisten Mustalahti-toimikunnan puheenjohtaja, kolmen lapsen isä, matkareppu-halipula (annukka), syntinen (Jumalalle ja…)
Kategoria(t): Sukari -näytelmä
Kasvuyrittäjyyden salat alkavat vähitellen paljastua, kohtausten teemat, keskinäinen järjestys ja koko stoori on yhdellä plärällä; nyt helpottaa – ydinkysymys on puhutteleeko näytelmä katsojia ja jos niin millä tavalla? Minkä ajan, paikan ja muodon yleisö sille tajunnassaan antaa?
Ohjaava professorini Keijo Räsänen HSE:sta sanoi aikanaan, että laadullisten tutkimustulosten pitää olla uskottavia jotta nillä on validiteettia. Uskottavuutta lähdetään ensiksi hakemaan Pohjanmaalta ja Vaasasta. Täältä tullaan Vaasan Tiedepuisto ja sen yrittäjäopiskelijat!
Mutta vielä pitää harjoitella yksityiskohtia; nyt alkaa jo rytmi ja ajoitus löytyä, Jaakon viuluäänet houkuttelevat ja houkuttavat nuoren Topin liikkeelle mutta kuka mooving jousia liikuttaa: ehkäpä se liikuttajien liikuttaja, kaikkein suurin ja kaikkivoipaisin mahti päällä maan ja yllä taivaan kannen? Vai pieni ja mitätön, nurkassa nysveröivä toivo? Tämä kaikki tulee näkyväksi lavalla marraskuun 21 päivä.
Ja nyt Kauhajoelle, sauna jo odottaa…
Kategoria(t): Sukari -näytelmä
Eilen oltiin Keravalla, Katselemassa ja ihailemassa Kerava-salia. Melkoisen otollinen paikka teatteritoiminnalle, mitä siellä ilmeisesti on touhuttukin jonkin verran. Tapasin äänisuunnittelijamme ensimmäistä kertaa, ja täytyy sanoa että kyllä Jaskalla on palikat hallussaan. Jaska osaa mm. tuoda jumalan tilaan äänen avulla. Sitä ei ihan joka heppu osaa.
Päästiin todella paljon eteenpäin myös kässärin osalta. Prosessi on jotenkin ollut pitkä ja täynnä ylämäkiä, armotonta hinkkaamista aina ennen niitä pieniä läpimurtoja. Omaan työhöni liittyen huomaan, että on tärkeää että ymmärrän kokonaisuuden. En pysty käskettynä luomaan kohtaukseen vahvaa minuuden tunnetta näkyväksi pelkästään olemukseen. Eilen kuitenkin iltapäivällä, pitkän uurastuksen jälkeen meillä alkoi paketti hahmottua. Helpottaa kun ajattelee omia kohtauksia yhtenä yhtenäisenä kohtauksena. Nyt siinä on järkeä.
Tänään on kässäripäivä, ja huomiseksi pitäisi saada yksityiskohdat hiottua, kun treenaamme Jaskan kanssa pasilassa. Omaan osuuteeni olen ehkä keksinyt lopullisen rakenteen, yksi artefakti sentään uupuu vielä. Aarni on töissä ja soitteli innoissaan kirjoittelevansa loppukohtausta. Loppukohtauksen vuorosanat, ne on ne mitkä räjäyttää tämän pankin. Odotan niitä innolla.
Nyt taidan lähteä Porvoon keskustaan etsimään ravintoa itselleni ja tuliaisia tytölleni, huomenna lähden loppuviikoksi Poriin mm. työasioita hoitamaan.
Harri tulee tänään Porvooseen viikonlopuksi harjoittelemaan – nyt käännetään yrittäjyyden syvin olemus taideteokseksi!
Rooliin meneminen vaatii myös yrittäjyyden motiivien punnintaa. Onko yrittäminen hyvä vai huono asia ja millä ehdoilla arviointia tekee. Minä sukarina mm. työllistän ja tuon vaurautta alueelle johon rakennetaan suuri mega-kauppakeskus, jossa ihmiset voivat viettää vapaa-aikaansa mielekkään tai mielettömän ostamisen mahdollistavassa Living Labissa mallia Flamingo, koko perhe yhdessä! En voi olla kaikkea kulutusta vastaan sillä sitten koko homma tuntuu ihan mielettömältä. Otammeko tässä tohinassa näihin asioihin kantaa? Voiko ylipäätään olla ottamatta, eikö se kuitenkin läpivalaistu stagella?
Maanantaina menemme Laurean Keravan auditorioon katsastamaan esitystilaa yhdessä äänimestari-Jaakon kanssa. Samalla olisi edessä ensimmäinen läpiveto ja joku sen arvioi ensimmäistä kertaa “ulkopuolisena”. Nyt taide astuu kuvaan, tutkimusteatteri ei saa olla huonompaa kuin muu esimerkiksi sillä perusteella että sen on tarkoitus olla oppimisen foorumi ja samalla tutkimuskohde.
Nyt on roolin tutkimusvaihe siis melkein päättynyt ja esityksen rakentaminen näyttämölle alkakoon; teatterin valot syttyvät ja case-Sukari muuttuu fiktiiviseksi sukarismiksi täydellä voimallaan!
Kategoria(t): Sukari -näytelmä | Avainsanat: ajankohtainen kakkonen, sukari
Kotona Porin Ahlaisten Merimaan tilalla.
Pidin eilen Porin yliopistokeskuksen porukalle session teatteridraamamenetelmien käytöstä organisaatioiden tutkimisessa. Aluksi paalutin organisatioiden rajat kolmesta kulmasta: jatkuvuuden periaatteesta (going concern), direktio-oikeudesta ja rahasta kaiken vaihdanna perustana. Nämä tekijät rajoittavat yksilön autonomiaa ja tekevät työorganisaatioista sosiaalisesti hyvin selkeästi rajattuja toimintaympäristöjä joissa on tehtäviä, niitä hoitavia ihmisiä ja sitä kautta rooleja. Yksilön liikkumavara tässä “näytelmässä” on pieni tai suuri riippuen hänen tehtävästään ja sitä kautta neuvotteluvoimastaan. Erityisesti esimiesten ja asiakaspalvelijoiden tulee toiminnassaan ottaa huomioon roolien tuomat “draamaalliset” rajoitukset. Esimiesten tulee olla kiinnostuneita alaisten asioista ja asiakaspalvelijoiden tulee antaa “elämyksellistä” palvelua; kiinnostus ja myötäeläminen ei siis saa olla yksilön valinta vaan aseman tuoma välttämättömyys. Työyhteisön käsikirjoituksessa tunnemaailman on “annettu tekijä”, johon yksilön tulee sopeutua. Miten sitten sopeutuminen on järkevintä ja tehokkainta toteuttaa?
Näyttelijäntyössä asiakaspalvelu eli näytteleminen tapahtuu joko opittujen maneerien, stanislavskilaisen tunnemuistin tai sitten grotowskilaisen syvällisen itseymmärrysprosessin avulla. Asiakaspalvelija voi siis joko hymyillä keinotekoisesti pitkin päivää, napsauttaa iloa tuottavan tunnemuistin aamulla päälle tai riisua itsensä kesälomalla alasti ja pohtia asiakaspalvelun syvempiä merkityksiä ja sitä kautta “vapauttaa” itsensä aitoon myötäelämiseen palatessaan siwan kassalle. Tai muuten vaan ihmetellä miksi hän on ainoa henkilö joka hymyilee Kalasataman metroasemalla.
Kerroin myös kuulijoille muutaman esimerkin niistä teatteridraamallisista interventioista, joiden avulla olen pyrkinyt tutkimaan organisaatioiden ja niissä työskentelevien henkilöiden toimintaa. Olen mm. tutkinut vartijoiden käyttäytymistä heittämällä tikkaa Helsingin rautatieasemalla, tekemällä ohjattuja katugalluppeja, toteuttanut kollektiivisia ostostrategioita kauppakeskuksissa, johtanut ihmisten elämän parhaista hetkistä vanhustyön unelmastrategioita jne. Lisäksi on tietysti nämä henkilökuvat näyttämölle vietynä.
Kaikissa touhuissani on tavoitteena tutkia ilmiöitä niiden todellisessa ympäristössä mutta kuitenkin ulkopuolisena, eräänlaisena anomaliana, sivullisena joka vetää itsensä keskipisteeseen käyttäytymällä hetken “poikkeavasti” ja tarkastelemalla tulosta, jälleen ulkopuolisena.
Katsoin myös Ajankohtaisen kakkosen Kauppakeskus-iltaa netistä. Paljon puhetta ja vastapuhetta - lopputulos aika valju. Ihminen tekee sitä mille on kysyntää ja joku muu siivoaa tekemisen jäljet kun kysyntä lakkaa. Milloin aletaan taas tehdä todella jotain kunnolla tarpeetonta kuten esimerkiksi palatseja, versailleseja ja muita monumentteja? Onko pienuus ja vähäeleisyys koskaan vienyt maailmaa todella eteenpäin (tai taaksepäin)? Raha tarvitsee kaverikseen direktio-oikeuden ja käyttövoimakseen jatkuvuuden periaatteen. Mikään ei taida muuttua niin kauan kuin nämä periaatteet vallitsevat, mittakaava vain vaihtelee talouden syklien mukaan. Ja ihminen on kuitenkin tämän kaiken keskellä lopulta yksin, sukarikin.
Kategoria(t): Sukari -näytelmä | Avainsanat: ilta-sanomat, iltalehti, sukari
Heureka, minulla alkaa olla aikuisen Sukarin rooli päällä. Kohta minusta täytyy olla juttu Ilta-sanomissa tai Iltalehdessä!
Mitä “roolin päälle jääminen” tarkoittaa? Yleensä sillä kai tarkoitetaan sitä, että näyttelijä vie roolihahmonsa mukanaan teatterin ulkopuolelle, on ja elää kuin roolihahmonsa tai ainakin siirtää tiettyjä osia roolihahmostaan itseensä, kuten esimerkiksi murteen, maneerin tai tavan kävellä.
Voisinko minä “ottaa mukaani” sen virran, energian, motivaation jonka roolihahmoni niin verrattomasti osaa kaivaa esiin ja käyttää omassa yrittäjyydessään? Jos on uskominen 100 vuotta käytössä olleisiin ulkoisen motivaation johtamisoppiin (johon länsimainen esimiestyöskentely edelleen ainakin osin nojaa), niin tämän pitäisi olla mahdollista. Sukari-proggis motivoi minua ja Harria yhä suurempiin ponnistuksiin, innostus tarttuu ja meidän motivaatiomme on kohta ison vappuilmapallon kokoinen. Voisiko ulkoista motivaatiotani työstää ja kehittää sisäisen motivaationi kautta, oppimalla, draaman avulla? Haluaisin onnistua, en vain roolissani vaan myös roolihahmoni energiatason omaksumisessa, jatkuvassa itsemotivoitumisessa. Voisiko topi-energiaroolini “jäädä päälle” – lopullisesti?
Tänään sessio biletilassa. Toivo-juliste on nyt valmis ja meillä on jotain konkreettista annettavaa sidosryhmille. pitääkin lähettää yksi Vaasan Tiedepuistoon ja toinen Porin yliopistokeskuksen johtajalla – tilausta odotellaan, Harri Peltoniemi!
Pohdimme paljon kohtausten välistä dynamiikkaa ja miten aloitamme esityksen liukuvasti; nuori-Topi on lavalla kun yleisö tulee sisään, musiikki alleviivaa alkutilannetta jossa yrittäjä-Topi on juuri syntymässä. Millä kivulla ja parkunalla hän syntyy vai onko se kuin munan synty – huomaamaton muljahdus mahan alta. Jaakko pohtii meilissään aloitusta:
Siispä ensimmäinen kuva on topista olemisen kehdossa, jäätelöä syöden. Olisko tää näyttämökuvana kun ihmiset tulee tilaan sisään? Siihen olis ainakin herkullista luoda äänimaisema. äänimaisemat ja esiintyjän oleminen kun menee niin hyvin yhteen teatterilavalla!
Se että Topi ei voi “vain olla”, topin täytyy tehdä jotain, olla jotain. Tuleeko se painostus ulkoapäin? Mikä on tää taho joka tän ajatuksen puskee Topin päähän? Jumala, perhe, ystävä, lestaadiolaisuus, yhteiskunta? Ja onko tässä oleellista nimenomaan että Topista mitää tulla mies, eli onko se painostava taho jotain pohjanmaalaista maskuliinisuutta?
Mulle tää muistuttaa hyvin pitkälti eksistentialistista näyttämöllepanoa, jossa ihminen on ikääknuin heitetty maailmaan, ilman että kukaan on kertonut syytä tai tarkoitusta mitä täällä olemisella pitäis oikeen tehdä. (jaakon pohdintoja, soita jaska heti jos nää kommentit ei saa olla täällä:)
Äänisuunnittelija-Jaakon liittyminen porukkaan on antanut lisää toivoa Toivolle. Äänimaailma on esitykselle kaikkein eniten luovuutta ja intensiteettiä tuova elementti. Miksi äänen avulla ei voisi luoda aivan uusia ulottuvuuksia yrittäjyyteen, yrittäjän sydämen äänet voisivat kuulua reaaliajassa kaijuttimien kautta kertoen koko henkilöstölle ison bossin senhetkisestä tunnetilasta, yrityksen vision toteutumista kuvaavaa tai sen mukaan muuttuvaa äänimaailmaa, tavoitetila ja nykytila olisivat dialogimaisesti kietotutuneina toisiinsa, tulevaisuuden osuus vähenisi koko ajan… ja vuonna 2015 iso nabuccomainen pamaus – vision on saavutettu, nyt olemme markkinajohtaja!
Päätimme jatkaa harjoittelua entiseen malliin plus että pidämme lokakuun 15-30 päivä intensiivisen “metsäkeikan” etelässä, mahdollisesti Porvoossa asuen ja harjoitellen. Jaakko voi tulla mukaan treeneihin aina tarvittaessa, helpompi niin kuin että hänen pitäisi tulla Patakaupunkiin joka kerta erikseen. Odotamme leiriä innolla, siitä tulee hyvä juttu; elämme kuin ensimmäistä ja viimeistä päivää Sukarin elämässä; molemmat hahmot saman leirinuotion (eli mikroaaltouunin) ääressä.
Eilen oli viimeinen luento Porin yliopistokeskuksessa aiheena organisaatioiden tutkiminen. Moderni, symbolinen ja postmoderni organisaatiotutkimus on tullut opiskelijoille edes vähän tutuksi; Pilvi Takalan Kiasma-kuvanäyttely ja meidän proggis ovat esimerkkejä postmodernista organisaatiotutkimuksesta. Onko yrittäjyys ihmistä jalostava ilmiö vai mitä? Näytelmä on yksi tapa ottaa asiasta selvää.
Eilen Harrilla käsärin kimpussa ja mainoskuvauksissa (Harri on pro-kuvaaja).
Ajoin parran ja tukkamallinikin lähestyy roolihenkilön kuontaloa, kuvauspaita on maskunmusta, t-mallinen ja lihakset näkyviät kun oikein pullistelin Harrin keittiö-studiossa. Kuvasimme ja huomasin, että tietynlainen uho ja virittyminen teki hyvää itsetunnolleni. Olen hetkessä Sukari kun näen kauas ja uskon visiooni, kun vartaloni kääntyy vinottain kameraan päin, kuuluu räpsähdys ja roolihenkilöni unelma on tallennettu bittikameran tiedostoon. Julisteesta tulee hyvä, harri on siinä aivan mainio junnu-sukis ihan lättähattua ja ruutupaitaa myöten – toi kaveri täyttää tilan, ei sen tarvitse sanoa mitään lavalla. Mitä se tekee on kyllä vielä hakusessa, luotamme äänimaailman kaikkivoipaisuuteen ja jaakon lähes absoluttisiin kuulonäkemyksiin.
Kolmannen kohtauksen on nyt pakko olla jo pulkassa; meillä on tarjota Topille kolme tulevaisuusskenaariota ja niistä nuori Topis joutuu valkkaamaan ainakin yhden. Tää skenaariotyöskentely on julmetun mielenkiintoista, me luodaan yrittäjälle sen psykoelämänkerrasta johdetut tulevaisuuden polut, ne vaan syntyi kun yhdessä hahmotettiin sen elämänkulkua, ristiriitoja ja mahdollisia ratkaisuja: jotka nekään eivät ole ratkaisuja; pointti onkin se että lopullisia ratkaisuja ei saa tulla sillä muuten Topilta katoaa tatsi, draivi ja komeat visiot katoaa.
Jaakko kommentoi eilen kohtausluetteloamme ja ne oli kaikki relevantteja ja mielenkiintoisia. Harri laittoi ne luettuaan, että “Jaakon kommentit oli tosi hyviä” (tekstiviesti 29.9 klo 18.18). Samassa viestissä oli, että mainostoimiston viimeistelemä juliste on valmis vasta huomenna.
Minulla oli tänään maanantaina osin etätyöpäivä – kukaan ei nähnyt minua, sain olla vain, huomenna taas olen olemassa vasta kun tulen havaituksi. Voisinko pakoilla kaikkea ja kaikkia, olla olematta kukaan aina ensi-iltaan asti! Katsella Ahlaisten lintuvesimaisemia ja kuunnella viimeisten muuttolintujen äkseeraamista. Mitkä ovat minun omat tulevaisuusskenaarioni? Haluaisin niin hipaista niitä, törmäyttää faktaa ja fiktiota niin, että syntyy jotain uutta. Ehkä uusi, uljas Aarni?
Kategoria(t): Sukari -näytelmä
Kahvia, kahvia ja kahvia. Koko pannullinen. Mitä olisi maailma ja kaikki sen palaverit ilman kahvia? Koko palaverin käsite kärsisi. Tehtiin taas Aarnin kanssa pieniä läpimurtoja kässärin kanssa. Meillä on myös näytelmän soundtrackin säveltäjä sekä julisteiden suunnittelija – kaikki ammattilaisia ympärillä, muut paitsi me itse.
<sarcasm> Mehän ei vielä tiedetä yhtään mitä ollaan tekemässä. Mutta sehän vain tuo projektiin sellaisen mukavan yllätyksellisen, etten sanoisi jopa taiteellisen, lisäsäväyksen. <\sarcasm>
